Viime aikoina en ole kovinkaan paljon tilaillut netistä vaatteita, ja jos olenkin, ole tilannut ne tutuista ja turvallisista kaupoista. Tämän blogin myötä olen yrittänyt laajentaa maailmankuvaani ja eteeni sattui tämä ranskalainen LaRedoute. Tämä oli minulle aivan tuntematon verkkokauppa, enkä muista että olisin nähnyt edes mainoksia tätä ennen.

En ole siis koskaan tilannut tästä kaupasta mitään, mutta tilausta on yllä harkittava, koska sivustolla on myös paljon pluskokoisia vaatteita. Vaatteiden hinnat vaikuttivat suhteellisen alhaisilta ja bloggaushetkellä verkkokaupassa oli todella paljon alennuksia.

Yksi huonoista puolista oli se, että todella moni koko oli loppunut eri tuotteista. Ja osa oli jo loppuunmyyty kun seuraavan kerran kävin katsomassa jotain tuotetta.

Toinen huono puoli oli se että kun katsoin toimitushintoja, huomasin etten löydä Suomea listasta. Siellä on vain maininta että jos asuu sellaisessa maassa, jossa La Redoutella tai sen yhteistyökumppanilla on nettisivut, tulisi niitä käyttää ostosten suorittamiseen. Suomikin oli listattuna tässä. En tosin löytänyt mistään linkkiä, josta olisin päässyt suomalaisen kaupan sivulle, eikä myöskään löytynyt listaa kaupoista, joissa ostokset olisi voinut suorittaa. Ehkä minun on vielä tutustuttava tarkemmin heidän ohjeisiinsa... Googlettamalla tosin löysin maininnan että Ellos kuuluisi samaan konserniin.

---

Tässä olisi joitain esimerkkejä verkkokaupasta.

SCHOTT Elegant Perfecto Beltless Leather Jacket

Itselläni ei ole ollut nahkatakkeja vuosikausiin, enkä yleensä edes valitsisi näin lyhyttä takkia, mutta tässä takissa on jotain joka vangitsee katseeni. Pidän myös kauluksen valkoisesta väristä, joka korostuu takin mustaa pintaa vasten. Takin hinta oli bloggaushetkellä alennuksessa 287,40€.

laredoute1.jpg?1469979348

LES PETITS PRIX Biker-Style Slim Fit 5-Pocket Cotton Jeans

Olenkin jo aikaisemmin maininnut että en laittaisi pillifarkkuja jalkaani mistään hinnasta. No, inhoni johtuu lähinnä siitä että kapenevat lahkeet korostavat isoa takapuoltani, mutta jos olisin yhtään rungoltani samaa luokkaa kuin näitä housuja esittelevä henkilö, laittaisin nämä farkut jalkaani.

Nämä biker-tyyliset farkut jostain syystä kiinnostavat minua ja voisin harkita pillifarkkujen hankkimista, jos nämä mahtuisivat jalkaani.

Näiden hinta oli bloggaushetkellä 31,49€.

laredoute2.jpg?1469979920

 

LES PETITS PRIX Stretch Jersey Bustier T-Shirt with Back Zip

Tämä yksinkertainen mutta kaunis bustier-toppi on mieleeni, mutta en voisi koskaan pitää tätä luonnossa. Saahan sitä tosin aina haaveilla. Hinta 13,99€.

laredoute3.jpg?1469980586

LAURA CLEMENT Leather Boots. 9 cm Heel

Jos nämä kengät mahtuisivat jalkaani, tahtoisin nämä. Ne näyttävät niin houkuttelevilta, että tahtoisin nämä jalkaani vaikka en olekaan korkeiden korkojen ystävä. Nämä ovat aika pelkistetyt ilman mitään ylimääräisiä bling-blingejä. Hinta 90,30€

laredoute4.jpg?1469980937

ANNE WEYBURN Quilted Bag with Studded Detail

Jos tarvitsisin juhliin laukun, haluaisin tämän ihanan harmaan laukun. Hinta 35,99€.

laredoute5.jpg?1469981336